Hahtuvan tarina

Perheessämme on kolme astmaatikkoa ja kaksi atoopikkoa. Etenkin kuivat talvet olivat vaikeita. Ostimme isoja ilmankosteuttajia, joiden avulla yritimme saada huoneilman kosteammaksi.

Viime talvena kävimme ystäväperheen luona ja huomasin, kuinka helppo heidän luonansa oli hengittää. Ilma oli kosteaa ja tuoksui ihanalta. Selvisi, että heillä oli käytössä pieni, mutta tehokas aromadiffuuseri, jossa oli eteeristä öljyä.

Aloimme tutkia asiaa, koska kiinnostuimme todella paljon tästä meille entuudestaan tuntemattomasta aiheesta. Mitä enemmän luimme, sitä varmempia olimme, että haluamme tuoda diffuuserit öljyineen muidenkin tietoisuuteen.

Emme löytäneet Suomesta mieluisia ja sopivan hintaisia diffuusereita. Halusimme niihin toimintoja, mitä löysimme vain maailmalla myytävissä olevissa diffuusereissa. Lopulta löysimme meidän toiveitamme vastaavat diffuuserit jo tutuiksi tulleiden eteeristen öljyjemme rinnalle.

Olemme käyttäneet diffuusereitamme sekä 100 % luonnollisia eteerisiä öljyjä vuoden ajan ja olemme voineet paremmin.

Halusimme vähentää kemikaalikuormaa kodissamme ja sitä varten tarvitsimme turvalliset ja kestävät lasituotteet. Lasinen suihkepullo yhdessä veden ja eteeristen öljyjen kanssa onkin nyt korvannut meidän aiemmin käyttämät siivousaineet. Niinpä meiltä löytyy myös turvallisia ja kestäviä lasituotteita teidän muidenkin iloksi.